Aluksi suurin ongelma oli saada se kauhea rahka alas, kunnes tajusin lorauttaa sekaan funlightin tiivistettä kunnolla. Myös marjojen korvaaminen marjapiltillä on maistuvampi ratkaisu. Vihreiden vihannestenkin kanssa kävi aluksi pikku kommellus, ostin espanjalaisen parsakaalin tuoreena. Keittäessäni sitä, kattilaan pulpahti sieltä kukintojen seasta pieniä mustia ötököitä. Meni parsakaalet suorilta roskiin ja söin sitten VÄHÄN jäävuorisalaattia sinä pävänä, kun muutakaan ei ollut. Eilen ostin parsat ja kukkakaalet pakasteena ja huomattavasti helpompaa ruoanlaittoa! Mikä parasta, pakasteena löytyy kotimaista ja suomalaisen suosimisessa oon kyllä aina ollu tarkka.
Salille en ole vielä ehtinyt millään, tänään ajattelin lenkillä käydä. Pyhäpäivä nii ei ole salitkaan auki. Aamulla oli kyllä ihana nukkua pitkään kun kummallakin vapaapäivä. Myöhään sängyssä oleminen vain sai aikaan sen, että aamupala tuli nautittua vasta yhdentoista aikaan, mikä taas aiheuttaa sen että muutkin syömiset menee melko myöhälle. Aamupala on kyllä melkein parasta koko ruokavaliossa. Sitä ruokaa on vain ihan sairaan paljon, varsinkin itelle se määrä tuntuu isolta ku en koskaan tapaa aamupalaa syödä. Syytä kyllä olisi, oon jo parissa päivässä huomannut miten erilailla päivä lähtee käyntiin, kun syö kunnon aamupalan! Jopa työmatka heti aamusta fillarilla tuntuisi taittuvan paremmin.
Mittailin eräänä iltana reisien ja muiden ympäryksiä, vaa'alle en ole vielä päässyt, koska meillä ei ole. Pitää huomenna salilla käydessä kiivetä puntarille. Tiedän ettei painoa sinänsä taida paljon liikaa olla, kutosella se luku alkaa ja ehkä saakin alkaa, on sitten vähä vastusta harlikan painolle kun sen ajoon saan. Mutta se paino mitä on, on jakautunut ihan väärin ja tarkoituksena olisikin muuttaa se lihaksiksi, varsinkin ongelmakohdissa. Ikuinen taisteluni pömppövatsaa ja paksuja reisiä kohtaan alkaa todenteolla taas! Parissakin päivässä ruokavaliolla on ollut se merkitys, että pahin turvotus on jo hieman laskenut ja aineenvaihdunta on vilkastunut tosissaan. Ajatuskin huomisesta ajomatkasta seinäjoelle saa kuplan nousemaan otsaan.
Lähtötilanteen mitat:
reiden ympärys: 55cm
lantion ympärys: 94cm
vatsan ympärys navankohdalta: 86cm
vyötärö: 78cm
rinnanympärys: 86,5cm
käsivarren ympärys: 27com
Näitä mittaillaan sitten väliajoin ja katsotaan että tuleeko sitä tulosta! Itellä olis haaveena että juhannuksen jälkeen vois pukea shortsit ilman löysiä reisiä ja pitää vaatetta kuin vaatetta varmoin ja hyvin mielin!
Joten ei muuta kuin lenkkitossuja kaapin perältä kaivamaan ja pihalle. Vettähän täällä jenssissä taas sataa, mutta samapa tuo, ainaki muuta tekemistä ku keittiöön haikailua! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti